sunnuntai 25. elokuuta 2013

Seesammaito

Tähän mennessä olen jättänyt ruokavaliostani pois lihan, kanan, kalan, sokerin ja jauhot. Seuraavaksi  aion jättää kaikki maitotuotteet, eli maidon, juuston, jogurtin, rahkan, kerman, margariinin jne. Brian Clementin mukaan maito on yksi pahimmista syövän aiheuttajista. Voin joskus kirjoittaa erillisen postauksen maidon haitoista.

Maidon aion korvata itsetehdyillä seesam- ja mantelimaidoilla. Seesammaidon tekoon tarvitaan seesaminsiemeniä, kunnon blenderi ja siivilä tai hedelmäpussi, jonka läpi maidon voi suodattaa.


Siemenet huuhdellaan ja niitä liotetaan ensin 5-8 tuntia vedessä. Sitten liotusvesi kaadetaan pois, siemenet huuhdellaan uudelleen ja laitetaan veden kanssa blenderiin. Vettä voi lisätä sen mukaan, miten paksua maitoa haluaa. Maidon maustan yleensä stevialla ja joskus myös kanelilla. Valmis maito siivilöidään pussin tai siivilän läpi astiaan. Maito säilyy jääkaapissa kaksi vuorokautta.

Seesammaito on hyvä kalsiumin lähde


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti