maanantai 18. huhtikuuta 2016

Parsa-aika



Nyt saa taas tuoretta parsaa. Teimme noin viikko sitten vihreää parsaa uunissa. Samalle pellille mahtui myös palsternakka- ja porkkanalohkoja. Uunipalsternakka on mielestäni paremman makuista kuin vaikkapa vastaavat perunalohkot. Kastikkeeksi parsalle tein kookoskermakastikkeen, jossa oli herkkusieniä, sipulia, himalajansuolaa, pippuria ja tietysti ripaus kurkumaa. 




Jos käytätte ruoanlaitossa enimmäkseen himalajansuolaa, niin muistakaa käyttää lisäjodia tai merilevää, koska sitä ei ole lisätty himalajansuolaan. Itse käytän jodilisänä kelp-hiutaleita (kelp granules), joita lisään evässalaattini päälle joka päivä. Kelp-hiutaleita saa mm. iHerbistä. Matkoilla ja päivinä, joina en syö salaattia, kelp-tabletit ovat käteviä. 

Joku aika sitten ostin myös himalajansuolaa, johon on lisätty merilevää. Eli aina, kun lisään ruokaan suolaa, saan samalla jodia, ihan niin kuin tavallista jodioituakin suolaa käytettäessä. Monet luulevat, että jodia saa myös makean veden levistä, kuten Chlorellasta ja Spirulinasta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan jodia saa ainoastaan merilevistä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti